TKI-palvelu hankkeena (sis. TKI-seteli) on päättynyt. Business Turun asiantuntijat auttavat sinua löytämään oikeat kumppanit TKI-toiminnan kehittämiseen!
Teknologiakampus Turku käynnisti vuoden 2023 alussa TKI-palvelun (2023–2027), jonka tavoitteena on lisätä Turun yliopiston, Åbo Akademin, Turun ammattikorkeakoulun ja Yrkeshögskolan Novian osaamisen hyödyntämistä etenkin alueen pk-yrityksissä. Palvelu markkinoi korkeakoulujen tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-osaamista (TKI) alueen yrityksille sekä toimii yhteydenottokanavana korkeakouluyhteistyöstä kiinnostuneille yrityksille. Turun kaupungin rahoittaman palvelun avulla yritysten on mahdollista helposti löytää sopivimmat yhteistyökumppanit korkeakouluista.
TKI-seteli pk- ja mikroyrityksille – haku käynnissä!
TKI-palvelun kautta yrityksillä on mahdollisuus hyödyntää enintään 10 000 euron arvoinen TKI-seteli, joita jaetaan vuoteen 2027 saakka 100 000 euron edestä vuosittain. Yritys voi hyödyntää setelin hankkiessaan asiantuntijapalvelua korkeakoululta siten, että tuki on enintään 50 prosenttia hankitun palvelun arvosta.
Vaikka palvelua koordinoi Teknologiakampus Turku, seteliin ovat oikeutettuja pk- ja mikroyritykset toimialasta ja sijainnista riippumatta.
Seteliä voi käyttää seuraaviin tarkoituksiin:
- Tutkimus- ja selvityshankkeet (esimerkiksi tuotekehitykseen, validointiin tai markkinointiin liittyen)
- Analyysi- ja mittauspalvelut (korkeakoulujen monipuolisen infrastruktuurin hyödyntäminen)
- Hankehakemusten valmistelu (korkeakoulujen asiantuntemus avuksi yrityksen rahoitushauissa)
- Opinnäytetyöt (tilaustyönä korkeakoululta)
TKI-seteliin liittyen sovelletaan lisäksi seuraavia ehtoja:
- Yrityksen tulee olla kooltaan pk-yritys (liikevaihto enintään 50 miljoonaa euro per vuosi, henkilöstöä enintään 250) tai mikroyritys.
- Yritys voi sijaita missä päin Suomea tahansa
- Yhteistyöhanke tulee toteuttaa jonkun/joidenkin seuraavista korkeakouluista kanssa: Turun yliopisto, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu, Yrkeshögskolan Novia.
- Setelin arvo on enintään 10 000 euroa per hanke (rajoitus: yksi seteli per yritys per vuosi)
- Setelin rahoitusosuus hankkeesta on enintään 50 prosenttia
- Mikäli hankkeessa on mukana kaksi tai useampia yrityksiä, hankkeelle voidaan myöntää ”bonusseteli” (yritysten vähintään 50 prosentin omarahoitusosuus voimassa)
- Seteli on de minimis -tukea, yritys vastaa saadun tuen raportoinnista
- Seteli maksetaan aina korkeakoululle, eli se soveltuu vain hankkeisiin, joissa yritys ostaa palvelun korkeakoululta
- Setelillä rahoitetaan ensisijaisesti uusia avauksia yritysten ja korkeakoulujen välillä
Käynnissä on jatkuva haku, ja seuraavaksi käsitellään 31.8.2024 mennessä saapuneet hakemukset. Avustusten myöntö tapahtuu toukokuun 2024 aikana.
TKI-setelin hakeminen:
Hae TKI-seteliä täyttämällä oheinen hakulomake. Huomioithan, että ennen hakemuksen täyttämistä yrityksen ja korkeakoulun tulee olla keskustellut keskenään hankkeen sisällöstä, kustannuksista sekä aikataulusta.
u003cemu003e(Aakkosjärjestyksessä yrityksen nimen mukaan)u003c/emu003ernrnu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eAction Lähetit Oy u0026amp; Turun ammattikorkeakoulu, 5 000 euroa hankkeelle u003cemu003eu0022Sisäisten dokumentaatioprosessien digitalisointiu0022u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eEnvironmental Impacts Academy Oy u0026amp; Turun ammattikorkeakoulu, 3 534 euroa hankkeelle u003cemu003eu0022Product launch – Leader’s LCA Online Courseu0022u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eInteRitus Holding Oy Ltd (IRH VET Oy) u0026amp; Turun ammattikorkeakoulu, 5 000 euroa hankkeelle u003cemu003eu0022Start-up:sta Suomen markkinoilleu0022u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eLabmaster Oy u0026amp; Turun ammattikorkeakoulu, 5 000 euroa hankkeelle u003cemu003eu0022Eläinlääketieteellisen diagnostiikan asiakashankintaprojektiu0022u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eNatural Emotions Oy u0026amp; Turun ammattikorkeakoulu, 1 240 euroa hankkeelle u003cemu003eu0022Opinnäytetyö Ainutlaatuisen Luonnon ja Lasten Juhla -lapsiperhetapahtuman myyntiin ja markkinointiinu0022u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003ePalotekninen insinööritoimisto Markku Kauriala Oy u0026amp; Turun ammattikorkeakoulu, 3 751 euroa hankkeelle u003cemu003eu0022Markkinoinnin kehittäminen ja tehostaminenu0022u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eRaision Puusepät Oy u0026amp; Turun ammattikorkeakoulu, 1 058,96 euroa hankkeelle u003cemu003eu0022Mikroperforoidun akustiikkapaneelin äänenabsorptiosuhteen mittaus ja absorptioluokan määritysu0022u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eTurkka Lastunen Consulting Oy Ltd u0026amp; Turun ammattikorkeakoulu, 5 000 euroa hankkeelle u003cemu003eu0022Perinteisesti toimivien maa- ja metsäkoneiden toimintaympäristön laajentaminen konenäön yms. uusien teknologioiden avulla kestävän kehityksen aplikaatioihinu0022u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eUWIS Oy u0026amp; Turun ammattikorkeakoulu, 2 418 euroa hankkeelle u003cemu003eu0022Sosiaalisen median markkinointi UWIS Oy:lleu0022u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnrnPäivitetty 25.3.2024rnrnu0026nbsp;rnrnu0026nbsp;
u003cemu003e(Aakkosjärjestyksessä yrityksen nimen mukaan)u003c/emu003ernrnu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eAi2Ai Oy u0026amp; Turun yliopisto, 5 000 euroa hankkeelle u003cemu003e”HEAL tutkimusprojekti: Pelillinen interventio ja älykäs teknologia alakouluikäisten lasten terveyden tasa-arvon tukena”u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eAurlide Oy u0026amp; Turun yliopisto, 5 000 euroa hankkeelle u003cemu003e”Molecular discovery for promising drug discovery target”u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eCare4living Oy u0026amp; Turun yliopisto ja Åbo Akademi, 3 000 euroa hankkeelle u003cemu003e”Characterization and of pharmaceutically important compounds”u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eDelSiTech Oy u0026amp; Turun yliopisto, 3 100 euroa hankkeelle u003cemu003e”Development of Microbiological Testing Methods for DelSiTech™ Silica-based Drug Delivery Products”u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eED Design Oy u0026amp; Turun ammattikorkeakoulu, 2 852 euroa hankkeelle u003cemu003e”Markkinointisuunnitelma, sosiaalisen median markkinointi ja asiakashankintaprojektiu0022u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eFinnish Global Education Solutions Oy u0026amp; Turun yliopisto, 5 000 euroa hankkeelle u003cemu003eu0022Reading Bridge: Filling Learning Gapsu0022u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eMedicortex Finland Oyj u0026amp; Turun yliopisto, 5 000 euroa hankkeelle u003cemu003e”Pulssitettujen mikroaaltojen elinvaikutukset”u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eMisvik Biology Oy u0026amp; Turun yliopisto, 4 340 euroa hankkeelle u003cemu003e”Proteomiikka-pohjaiset tutkimusmenetelmät osana lääkekehityksen targetti-identifikaatiota”u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003ePreloved Coffee Oy Ltd. u0026amp; Turun ammattikorkeakoulu, 5 000 euroa hankkeelle u003cemu003eu0022Preloved Coffee valorisation of spent coffee groundsu0022u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eUniogen Oy u0026amp; Turun ammattikorkeakoulu, 5 000 euroa hankkeelle u003cemu003e”Proteiinikonjugoitujen Upcon nanopartikkeleiden stabilointi kylmäkuivauksella”u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnu003culu003ern tu003cliu003eUWIS Oy u0026amp; Turun ammattikorkeakoulu, 1 178 euroa hankkeelle u003cemu003e”Markkinointisuunnitelma valitulle kohderyhmälle”u003c/emu003eu003c/liu003ernu003c/ulu003ernu0026nbsp;rnrnu0026nbsp;
TKI-palveluun ja TKI-setelin hakuun liittyen, olethan yhteydessä meihin:
Marko Kelahaara
Asiakkuuspäällikkö
+358 44 715 0291
marko.kelahaara@businessturku.fi
Mikko Helle
Tutkimuspäällikkö
+358 40 548 4588
mikko.helle@abo.fi
TKI-palveluhankkeen 2023–2027 toteuttavat Teknologiakampus Turun korkeakoulut ja Business Turku, ja hankkeen rahoittaa Turun kaupunki.